PopUppari Oy


Yrityksen nimi: PopUppari Oy (3115813-4)
Perustettu: 04.02.2020
Päätoimiala: Muualla luokittelematon erikoistunut agentuuritoiminta (46189)
Kotkunta: Pori
Yrittäjä/-t: Minna Sorell

Satakunnan Vuoden Uusyrittäjä 2022 -kilpailun yleisöäänestys on käynnissä ajalla 18.–31.8.2022 osoitteessa: www.entersatakunta.fi/uusyrittaja2022

Millä tavalla liikeidea on ainutlaatuinen, oivaltava, ennakkoluuloton, rohkea, tms.?

Helmikuussa 2020 perustettu PopUppari on paikka kaikelle luovuudelle antaen kaikille mahdollisuuden, tarjoten luovien käsien ja mielien tuottamia tuotteita.

PopUppari konsepti on erityisesti suunniteltu ja perustettu edesauttamaan ja kannustamaan luovuutta ja kaikkia taitajia – yrittäjiä, pienyrityksiä, perheyrityksiä, yksityishenkilöitä ym. luovuuden tuottajia – riippumatta siitä, onko heidän erikoisalaansa kirjallisuus, käsityöt, musiikki, taide tai jonkin muun luovan alan tuotokset.

PopUppari on täysin uusi konsepti- ja parhaan tietämäni mukaan toista sellaista ei ole. Ajatus PopUppari konseptille syntyi kauan sitten, itse ollessani teini-ikäinen. Tuolloin olisin halunnut toteuttaa ja kehittää omaa luovuuttani. Visioin useita vuosia, kuinka rakennella mm. patsaita vanhoista metalli romuista, koluta ihmisten varastoja, autotalleja ja kaatopaikkoja keräten ”romuja”, jotka itse näin aarteina luomukselleni.

Visio ja oma luovuuteni valitettavasti jäi vain unelmaksi, koska itselläni ei olisi ollut paikkaa, johon viedä luovuuteni tuotoksia esille. Tuolloin syntyi ajatus, että yhtenä päivänä pystyisin tekemään omasta visiostani todellisuutta. Näin monien vuosienkin jälkeen, on ollut suuri pettymys nähdä, että tänä päivänäkin tilanne on sama kuin mitä se oli nuoruudessani. Luovien mielien ja käsien tuotoksille ei ole paikkaa, eikä niitä oteta huomioon ilman tiettyjä kriteerejä, esim. taitajalla ei ole taidekoulutusta, ei henkilökohtaisia kontakteja oikeisiin henkilöihin, ei ole y-tunnusta jne. ja vaikka trendit ovat nyt suuntaamassa ns. Itse taitelijoihin- on kyseessä joko yhden tai muutaman henkilön päätös siitä kuka heidän tulkintansa mukaan / kriteeriensä mukaan on ns. itse taiteilija. Tästä johtuen suurimmalla osalle esim. ns. autotalli taitajista ei ole mitään mahdollisuuksia.

Mielestäni jokaisella on oltava mahdollisuus toteuttaa luovuuttaan, heitä pitää kannustaa ja heillä on oltava paikka, jossa he voivat tuoda luovuuttaan nähtäväksi ja kokeilla niiden menekkiä. Taitaja saa itse päättää tuoko tuotoksiaan esille suuremmalle yleisölle- ja saamastaan palautteesta he voivat itse vetää johtopäätöksensä omista tuotoksistaan- mutta se mahdollisuus on heille suotava.

PopUpparin uniikki ja uusi konseptiliike toimii välitysmyynti kanavana tarjoten kaikille taitajille ainutlaatuisen mahdollisuuden myydä tuotteitaan (ikään, sukupuoleen, kansalaisuuteen, paikkakuntaan, ammattitaitoon yms. katsomatta), antaen jokaiselle Taitajalle mahdollisuuden tuoda esiin omia luovuuden töitään ja kokeilla tuotteidensa menekkiä ilman, että taiteilija joutuu ottamaan suuria taloudellisia riskejä suurista vuokrakustannuksista ja mahdollisesti vuosien mittaisesta vuokrasopimuksesta. PopUppari tarjoaa järkevän, vähäriskisen mahdollisuuden, jossa taiteilijat voivat esitellä tuotteitaan minimaalisella riskillä kohtuullisin kustannuksin. PopUppari tarjoaa heille edullisen myyntikanavan – laajan luovuuden tarjonnan yhden katon alla, jossa Taitajat voivat verkostoitua, myydä tuotteitaan, saada näkyvyyttä ja tehdä yhteistyötä samanhenkisten taitajien kanssa. PopUppari luo taitajalle mahdollisuuden, jotta he voivat keskittyä omaan luovuuteensa, tuote / taide kehittelyyn ja tuotoksiensa tekemiseen- liike hoitaa kaiken muun, kuten esim. asiakaspalvelun, esillepanon ja myynnin.

Konseptiliike tarjoaa kuluttaja-asiakkaille loistavan mahdollisuuden tutustua luovuuden eri tuotoksiin perinteisessä kivijalkaliikkeessä. PopUpparin konsepti on ”win win” kaikille. PopUppari onkin saanut paljon positiivista palautetta ja kiitosta sekä taitajilta että kuluttaja-asiakkailta. Tällä hetkellä liike palvelee 18 suomalaista yksinyrittäjää/ toiminimen omaavaa taitajaa, 1 pientä perheyritystä, 15 taitajaa, jotka nyt harkitsevat oman yrityksen/ toiminimen perustamista (PopUppari konsepti on tarjonnut heille matalan kynnyksen mahdollisuuden testata heidän tuotteidensa menekkiä ennen päätöksen tekoa yrittämisen perustamiseksi), ja 10 yksityishenkilö taitajaa.

PopUppari on vastannut taitajien ongelmaan tarjoten mm. kustannuksiltaan edullisen vaihtoehdon tarjota tuotteita oikeassa kivijalkaliikkeessä, luovuuden alojen aloittelijoille, opiskelijoille, yksityishenkilöille (joilla monella on ammattitaito), yrittäjille, yksinyrittäjille, pienille perhe yrityksille, ja omaa yritystä suunnitteleville Taitajille.

PopUppari, uudella konseptillaan inspiroi, rohkaisee ja mahdollistaa esimerkillään luovuutta. Antaa uskoa ja toivoa luovuuden alojen taitajille. Se myös inspiroi kuluttaja-asiakkaita ja toisia yrityksiä.
PopUppari uskoo, että kannustamalla jokaista Taitajaa- luovuuden tuottamat muut ns. ”sivu-edut” kuten esim. yleinen hyvinvointi, mielenterveys, itsetunnon rakentaminen, sosiaalisen eristäytymisen väheneminen, yhteisölliset yhteydet ja stressin väheneminen ovat kultaakin arvokkaampaa.
PopUppari veloittaa ns. tilavuokran tilasta, jonka Taitaja tuotoksilleen tarvitsee, myydyistä tuotteista Taitaja maksaa PopUpparille välityspalkkion.

- PopUppari muutti suurempiin tiloihin, jotta se pystyisi tarjoamaan työ- ja näyttelytilaa liikkeessä sitä tarvitseville/ haluaville taitajille.
- PupUppari haluaa tehdä kaikkensa edesauttaakseen Taitajia verkostoitumaan paremmin, jotta he pystyvät esim. tehdä yhteisostoksina hankintoja- kustannusten minimoimiseen.
- Globaali ajattelu -kansainvälistyminen- samoin kun paikallisesti. PopUppari haluaa tarjota myös kansainvälisille taitajille mahdollisuuden tuoda tuotteitaan/ taidettaan yms. Poriin nähtäville ja kuluttaja-asiakkaiden ulottuvuuksiin.
- Yhteistyön kehittäminen taide ja käsityö alojen koulujen, yritysten ja yhdistysten kanssa.
- Ns. hioa PopUppari konsepti malliin, joka voisi laajentua muihinkin kaupunkeihin.
- Suunnitella ja käynnistää ns. ”Taide-perjantai” kuukausittaiset tapahtumat Porissa, jossa PopUpparin konseptiliike muiden luovien alojen kivijalkaliikkeiden, museoiden jne. kanssa olisivat avoinna yhtenä perjantai iltana kuukaudessa esim. klo 20 asti.
- Järjestää taitajille paikan, jossa he voivat kokoontua säännöllisesti, joka mahdollistaa mm. vertaistukea, apua ja neuvoja. Ajatuksena että jo olemassa olevat yrittäjä taitajat tukisivat tulevaisuuden luovuuden tuottajia, jotka suunnittelevat oman yrityksen aloittamista.

Kilpailuetu: Miten yritys erottuu muista saman toimialan toimijoista?

Koska PopUppari Oy on ainut laatuaan, uuden konseptin suunnittelu ja laatiminen on vaatinut paljon opiskelua omalta osaltani. Koska vastaavaa konseptia ei ole verrattavissa tai näyttämässä suuntaa, ei tälle speciaali konseptille ole koulutusta, katson itseni ammattilaiseksi nyt harjoittamalleni yritykselle.
Tällä ainutlaatuisella konseptilla on kilpailuetu ja vahvuus: uniikki konsepti, kaikki yhden katon alla, motivaatio kannustaa ja edesauttaa. Antaa mahdollisuuden taitajien keskeiseen verkostoitumiseen. PopUppari on sitoutunut monimuotoisuuteen, tasapuolisuuteen, saavutettavuuteen sekä molemminpuolisen kunnioituksen edistämiseen yrittäjien ja yksityishenkilö taitajien kesken. PopUppari on mielestäni malli tulevaisuuden kivijalkaliikkeille.

Koronakestävyys: Miten korona on vaikuttanut yrityksen toimintaan? Onko korona tuonut uusia toimintamalleja? Miten muuttuneeseen toimintaympäristöön ja markkinatilanteeseen on reagoitu/sopeuduttu?

Ryhdyin yksinyrittäjäksi 1/3/2020. Covid-19 tullessa suomeen maaliskuun puolessa välissä 2020, suunnitelmat PopUpparin konsepti kivijalkaliikkeen avaamisesta huhtikuun 1 päivänä 2020 siirtyi. Heti alkujaan, hallituksen rajoitusten, yleisen pelon ja tilanteen niin vaatiessa oli tehtävä monia pikaisia päätöksiä liikkeen mahdollistamiseksi. Liike avasi ovensa huhtikuun 27 päivä 2020. Konseptiliike on ollut avoinna siitä asti kuutena päivänä viikossa, pyhät poissulkien, itse ollessani yksinyrittäjänä ilman palkattua työvoimaa. Vallitsevan Covid-19 tilanteen johdosta – liikkeen käynnistyminen on ollut vaikeaa, eikä normaalitoiminta ole ollut mahdollista.

Covid-19 alkaessa, jo ennen alkuperäistä liikkeen avajaispäivää ajankohtaa lukuisat taitajat peruivat tuotteidensa tuonnin näytille ja myyntiin- johtuen valtavasta pelosta tilanteeseen. Monet taitajat menettivät uskonsa, että kukaan lähtisi kodeistaan tässä tilanteessa- ja olivat kauhuissaan miten heidän omille yrityksilleen tulee käymään.

Yritys joutui heti kättelyssä muuttamaan pikaisesti liikesuunnitelmansa, antaen kaikille taitajille ilmaisen tilavuokran liikkeessä useamman ensimmäisen kuukauden. Tämä tietysti tarkoitti sitä että uuden yrityksen tulevaisuuden näkymät eivät näyttäneet hyvältä. Yritys alkoi myöhemmin pikkuhiljaa veloittamaan ns. tilavuokraa taitajilta- jolloin osa taitajista lopetti tuotoksiensa myynnin liikkeessä.
Covid-19 tilanne jatkuu, johon ihmiset ovat alkaneet tottua ja täten liikkumaan. Alkuvuodesta jolloin korona tartunta luvut olivat huipussaan, asiakasvirtaselvästi tyrehtyi, ja taitajat, joiden oli suunnitteilla tuoda tuotoksiaan liikkeeseen, jälleen kerran, alkoivat uudelleen harkitsemaan päätöstään ja peruuttivat tulonsa liikkeeseen tässä vaiheessa.

Yritys on tähän mennessä pystynyt nippanappa kattamaan yrityksen pakolliset menot kuluneen kahdenvuoden ajan Covid-19 johdosta- ja nyt helmikuussa alkanut Ukrainan sota ei ole tilannetta muuttanut parempaan suuntaan.

Positiivisessa mielessä, nykyinen tilanne on myös tuonut esiin taitajien suuren tarpeen edulliseen työtilaan. Jotkut taitajat suunnittelevat yrityksensä lopettamista Covid-19 johtuen, koska eivät pysty jatkamaan suurien kiinteiden kulujen pysyessä samana ja myyntien laskun vuoksi. Tämä tilanne on myös vaikuttanut siihen, että PopUppari katsoo tehtäväkseen pystyä tarjoamaan kyseistä työtilaa sitä tarvitseville, vaikka taloudellinen tilanne kaikille osapuolille on kyseenalaista.

Miksi yrittäjä (tai yrittäjätiimi) ansaitsee Satakunnan Vuoden Uusyrittäjä -tittelin?

PopUpparin asiakas poikkesi liikkeessä tiedustelemassa miten hän voi ehdottaa liikettä ja sen yrittäjää Satakunnan Vuoden Uusyrittäjäksi. Hän oli nähnyt ilmoituksen Satakunnan Viikko ilmaisjakelu lehdessä. Kyseisellä asiakkaalla ei ole tietokonetta tai älypuhelinta, ja siksi tuli tiedustelemaan miten hän voi ehdottaa yritystä ja yrittäjää tähän kilpailuun.

Asiakkaan kommenttit, jotka hän halusi ilmoittaa:
- Suomalaisia tekijöitä- maalauksia ja käsitöitä- jokainen määrää itse työnsä hinnan
- Hienoa kun on paikka johon voi tuoda käsitöitä, ja kaikenlaisia tuotteita myyntiin joita ihmiset tekevät pienimuotoisena, ja asiakkaat saa niitä ihastella ja ostaa. Kaikki ei voi mennä torille myymään tuotteitansa. Ei ole ennen ollut paikkaa jossa voi esitellä tai myydä tuotteitaan, paitsi jossain myyjäisissä tai kirpputorilla. Tämä on paikka johon voi tuoda kaikkia tuotteita - suuri apu sellaisille joka kynnelle kykenee tekemään mitä tahansa- ei kukaan voi tori nurkkaan viedä tekeleitään tarjolle. Suomessa on paljon käsityön taitajia joilla ei ole mitään paikkaa, kunpa he tietäisivät tästä liikkeestä.
- Ketä uskaltautu tälläiseen- en tiedä ketään yrittäjää joka ajattelisi sitä asiaa niin laajasti ja epäitsekkäästi.
- Tämä liike on iso lahja Porille ja Porin asukkaille. On hienoa että täallä on tälläinen paikka. Liikeidea on hieno. Kehuja että joku on uskaltautunut siihen, haluaa auttaa muita, ja omalta osaltaan tavallaan työllistää tekijöitä ympäri suomea
- Epäitsekäs yrittäjä ja liikeidea joka pitää palkita ja tukea- eli ihan erilainen kuin normaalisti. Yleensä yritykset ovat rahasampoja, jossa yleensä päätarkoitus on tuottaa voittoa jotta yrittäjä tai sijoittajat nettoaa paljon rahaa. Tämä liike tuntuu olevan täysin erilainen, siellä autetaan toinen toistaan.
- Pienet yrittäjät voi tuoda myyntiin töitänsä
- Huomataan että on erikoinen liike- ei mikään tyypillinen liike jossa ostetaan Kiinassa tehtyä massa tavaraa tukusta tai jostain muualta ja myydään suurella katteella.
- Valtava menestys siinä mielessä että kuinka paljon on suomalaisia ihmisiä jotka tekevät kaikkea
- Toista vastaavaa liikkettä ei ole- koko idea oli auttaa mahdollisimman paljon ihmisiä joilla on hyvää ja myyvää tuotetta- niitä tekijöitä on paljon mutta ei ole ollut paikkaa mihin niitä töitä voi viedä myyntiin
- Olen käynyt tutustumassa liikkeen toimintaan useaan kertaan. Koitan rohkaista kaikkia ketä käsillään ja hyppysillään luo jotain että he vievät tuotteitansa tänne näkyville on se vaikka käsitöitä, tauluja- jokainen voi auttaa itseänsäkin- se on tärkeää että käsityöt pääsee arvoonsa, pääsee näyttämään mihin kykenee ja mitä tekee. Siellä on ollut esillä esim. metallitöitä, tauluja, kirjoja, käsitöitä, koruja, mekoista hattuihin, ja kauniita kortteja
- Varmasti korona ja Ukrainan sota on vaikuttanut liikkeen toimintaan- ostobuumiin ja ihmisten liikkuvuuteen, mutta siellä se liike vielä on.
- Liike oli ennen teljäntorilla- yrittäjä uskalsi ottaa ison riskin vaihtamalla parempaan, varmasti kalliimpaan liiketilaan ja näkyvämpään paikkaan saadakseen ohikulkevia asiakkaita kiinnostumaan loistavasta ideasta ja ihastelemaan taiteilijoiden töitä. Uudessa liiketilassa on positiivisuutta. Tuntemani asiakkaat ihailee, innostuvat ja kannustavat jatkamaan
- Olen ihaillut liikeideaa. Toivotan jatkoa ja kyllä tälläisen liikkeen perustamiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan sisua, kykyä ja paljon työtunteja. Hienoa että jossain ajatella ihmisten jokapäiväistä elämää ja tuodaan iloa meille kaikille
- Pori ei ole ihan keskellä suomea joten turisteja ei Porissa paljoa käy, ollaan pienessä kaupungissa, hienoa että on tämmöinen liike Porissa. Liikkeen pitäisi olla vetonaula Porissa, liike on itsessään nähtävyys
- Asiakkaat jotka tiedän käyneen liikkeessä ovat hämmästelleet hienoa liikeideaa, kaunista ja siistiä liikettä. Ollaan juteltu että harva uskaltautuu vastaavaan yritykseen, ja että yrittäjä ajattelee muitakin kuin itseään. Voi vain ihastella taiteilijoiden töitä ja vielä kun tietää sen että jokainen on pistänyt parastansa ja asiakkaat koittavat kannustaa liikkeen pystyssä pysymiseen koska se on ainutlaatuinen
- Jotkut ei voi olla työelämässä mutta heillä voi olla taiteellisilla kykyjä tehdä ja myydä niitä. Monelta jäänyt huomaamatta mikä tässä tulee täyspainosesti esiin, liike kannustaa kaikkia.
- Tämä on hieno ja todella rohkea liikeidea. Ei tälle liikkeelle ole vertailukohdetta.
- Sain hyvää, miellyttävää ja kohteliasta palvelua kuten aina. Palvelu oli suurenmoista, ja aina hieno kokemus. Liikkeessä on sohva ja tuoleja joihin voi istahtaa, ja lapsille pieni pöytä ja tuoli jossa voi leikkiä. Liike on koko perheelle, siellä on tilaa liikkua ja sinne pääsee pyörätuolillakin.
- 100% hienon liikeidean pystyyn saattamiseksi. Kaikkien yrittäjien puolesta kehotan tälle liikeidealle kaiken parasta palkintoa.

Verkkosivut: https://www.popuppari.fi
Facebook: www.facebook.com/PopUppari
Instagram: www.instagram.com/PopUppari

Sivun lyhytosoite: www.entersatakunta.fi/popuppari2022